keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Salaisesta blogista + muuta

En enää kirjoita salaista. Kiinnostusta ei mulla riittänyt, joten päätin että lopetan sen kirjoittamisen. Älkää siis enää kiitos laittako niitä pyyntöjä.

Seuraava ravitsemusterapia aika on ensi kuussa. Silloin olis tarkoitus tehdä jonkun näkönen ateriasuunnitelma. Mulla on yksi, mutta se on tehty osastolla oleville nuorille, enkä pysty sitä noudattamaan. Saas nähä miten pystyn sitten sitä joka me tehdään. Haluan ateriasuunnitelman, jossa on vähemmän kaloreita kun mitä kulutan.

Tarkoittaa siis sitä, että mun on aika ruveta liikkumaan. Olisin tyytyväinen jos painaisin puolen vuoden päästä 80-85kg, eli 18.5.2016 olisin 10-15kg kevyempi ja lähempänä normaalipainoa. Mun on onnistuttava.

Ostin eilen neljä sitruunamuffinsia ja yhden pitsan pitseriasta. Ensin ahmin kaksi muffinia, sen jälkeen puolet pitsasta. Illalla viellä loput puolet ja muffini. Se yksi muffini odottaa mua kun mä palaan koulusta... Se houkuttelee mua lähtemään kesken jotta voisin syödä sen.

Helvetti että mä olen ällöttävä lihava possu.

Painosta ei mitään tietoa. Huomenna aamulla voisin sen katsoa - jos vain muistan.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Minullako syömishäiriö? -ilmeisesti.

Kävin muutama viikko sitte ravitsemusterapiassa. Ja tää ravitsemusterapeutti sano että mulla on selkeesti jonkin sortin syömishäiriö. Kiva.

Syömiset on menny ihan suht hyvin. Ahmimista on ollu, mut ei liikaa. Tai, sitä on aina liikaa. Tai en mä vittu tiädä.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Liikaa

Herkkuja, PALJON herkkuja. Tikkareita, salmiakkipastilleja, suklaapatukoita, julia -suklaata, dumbleja, sipsiä, tuc-keksejä.... Sain painon viimein alle 96 ja nyt paino huitelee jo varmaan sadassa. Huomenna aamulla katson painon.

Käytiin koulussa luokan kanssa Fazerin tehtaalla. Siellä sai syödä niin paljon suklaata kun vaan jaksoi. Ja mä vedin suklaata naamaan oikeen olan takaa. Mulla on neljän päivän aikana menny herkkuihin varmaan joku 30-35e.

Voisin lakata syömästä, mutta mulla on herkkuja vieläkin, enkä voi heittää rahaa roskiin joten ne on vaan syötävä. VITUT OLE. Huomenna vois olla paasto... Aion ainaki yrittää. Tuntuu vaan että taas epäonnistun... Yrittänyttä el laiteta.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Mitä kahdessa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua?

Ei mitään. Ei ainakaan painon suhteen mitään hyvää. Aamulla vaaka näytti järkyttävät 96.5kg. On paino sentään vähän laskenut korkeimmasta painosta (97.4kg).

Lääkäriltä sain lähetteen ravitsemusterapiaan. Ensimmäinen aika on ensi maanantaina ja pitäisi pitää kolmen päivän ajan ruokapäiväkirjaa. En ole viikkoon yksikössä ja paperit jäi sinne. Onneksi on puhelin johon merkata kaikki mitä olen syönyt ja kellonajat.

Olen koko viikon tyttöystäväni luona. Se on vain hyvä, koska en välttämättä kehtaa syödä. Tai varsinkaan ahmia!! 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Paino NYT 91.9kg. Läski. Läski. Läski. Tänään, eli keskiviikkona 8.7. en aio syödä mitään. Juon vain vettä ja ehkä yhden energiajuoman ja vähän kahvia. Aion tosissani juoda ainakin kolme litraa vettä.

En anna nälän sortaa minua syömään. En saa syödä. Olen aivan liian lihava siihen. Eihän kukaan voi painaa yli 90kiloa? Tai voi, minä. Kaikki jotka on ylipainoisia on ällöttäviä. Ja vielä joku kaunis päivä minä pääsen siitä ryhmästä eroon.

Täytyy vain vastustaa nälkää ja kiusausta syödä. Hetki huulilla, ikuisesti uumilla.

Ruoka on pahasta. Ruoka on vihollisesi.
Ana on hyvästä. Ana on ikuinen ystäväsi.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Läskein kaikista

Kaveripiiristä mä olen suurin. Läskikasa. Nytkin oon frendien kanssa ja mä olen se läski. Kaikki muut on laihoja. Oikeesti laihoja.

En syö koko loppu iltana enää mitään. Juon vain fantaa. Ja vettä.

Vihaan omaa kehoani. Nyt aion tehdä tälle läskille kropalle jotain. Pistän kroppani koville.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Paasto

Tänään syön iltapalan ~klo 20. Huomenna aamulla katson painon ja menen salille.

On ihanaa, kun on oma vaaka. Ei tarvitse katsoa vaikka kaverin luona käytäessä, vaan voi heti aamusta katsoa painon.

En aio syödä huomenna ennen klo 20, vaan pidän itseni nälässä ja paastoan päivän. 24 tuntia, ellei enemmänkin!

Näin tänään tytön, jolla oli ihanan laihat jalat. Olen varma, että sillä oli kunnon reisivako. Sillä ei voinut olla olematta sitä mitä tavoittelen eniten.